14 marraskuuta, 2012

Kesämuistoja ja tätä päivää

Philips HTS 3231 (kuva ei ole mun)

Tänään mulla on pyöriny mielessä viime kesä. Se varsinkin kun tapasin Antin <3 Puhuttiin tänään puhelimes niin herra kerto ostaneensa mulle (laite tulee olemaan mulla käytössä Lappajärvellä, mutta se on silti meidän ensimmäinen yhteinen tavara) tuollasen (kuva ylhäällä) stereosetin. Plussana, että sitä voi samalla käyttää DVD- ja Blueray-elokuvien katsomiseen.

Mutta tosiaan, palatakseni tuohon viime kesään, niin voin sanoa sen olleen yks elämäni parhaista kesistä. Tää ei johdu pelkästää Antista, vaan myös mm. parhaista kavereistani, kesätyöpaikastani ja sattumista. Oli niin kiva odottaa, milloin lukio alkaa ja suunnitella miten ja missä lomansa viettää.

Tää on siltä reissulta, kun olin tapaamassa Anttia ensimmäisen kerran <3 eli 8.6.2012

Seuraavana onki kuva tältä syksyltä :))
Oon aina eläny siinä toivossa, ettei kukaa voi koskaa kiinnostua musta muuten ku kaverina tai läpällä. Ku tutustuin Anttiin, kaikki jotenki vaa muuttu. Tuo mun mielipide, asenne ja ylipäätänsä ajatusmaailma. Tää ei johdu ainoastaan meidän ikäerosta vaan myös siitä että Antin seurassa tunnen oikeesti itteni tärkeäks. Kerta toisensa jälkeen ku joudutaan eroamaan (joko niin että mä lähden Antilta kotiin, tai että Antti lähtee meiltä), oon murheen murtama, kyyneleet poskilla... En oo ikinä ennen rakastanu ketään vastakkaisen sukupuolen edustajaa vastaavasti ku tuota ihanuutta. Sanat ei riitä kuvaamaan sitä paljoutta mitä tunnen tuota miestä kohtaan <3

07/2012
Seuraavan kerran, kun nähdään, meillä on todellinen juhlan paikka. 9.12. meillä tulee 6kk siitä, mun aloimme seurustella. On hienoa ajatella että saamme sinä viikonloppuna olla toistemme seurassa. Se merkitsee ainakin minulle todella paljon. Luvassa on varmasti jotain tosi kivaa, kuten aina :D <3
__________________________________________________

Palatakseni vielä tämän päivän kuulumisiin...

Mustikka-banaaniLASSI
Miltäs näyttää? :D Tää ei oo mun virallinen kilpailutyö, mutta reseptinä toimi mustikka-banaanilassin ohje. Oli erittäin raikas ja miellyttävä maku. Lisäksi yksinkertainen tehdä. HUOM! Lisään reseptin ensikerralla!

3 kommenttia :

  1. Meillä on 9.12 puolivuotis kihlajais päivä :Ddd

    VastaaPoista
  2. hyvä ettette anna ikäeron tai välimatkan vaikuttaa pojot teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Juho! :D Juu, ei kyllä todellakaan! Pakko myöntää etten ite ainakaan tunne yhtään että meillä olis viis vuotta ikäeroa ku oon Antin seurassa.

      Poista